Johanna Sinisalo - Enkelten verta

2011
274 s.
avainsanoja: maaginen realismi, mehiläiset, ekologisuus, eläinaktivismi, radikaalisuus, isä-poika-suhde, maapallon tila, kasvissyönti, tehotuotanto, menetys, rankat aiheet, blogit, rinnakkainen todellisuus


Poikamies-Orvon elämä koostuu mehiläisten hoidosta ja ainoasta lapsesta Eerosta. Entä jos hän menettää molemmat?

Eero kirjoittaa aktiivisesti radikaalilinjaista eläinaktivismi-blogia, jossa kritisoidaan tehotuotantoa, liiallista lihansyöntiä ja maapallon ruokavarojen väärinkuluttamista. Pelkkä puhe ei riitä, vaan mukaan täytyy saada myös toimintaa, sillä eiväthän ihmiset muuten lopeta lihan syömistä ja sen tuottamista, jollei siitä tehdä liian vaikeaa.


Sinisaloa tarttui mukaan kirjastosta. Kirjan aihe, "mehiläisten kuollessa tulee maailmanloppu, koska ruokavarat loppuvat", ei vaikuttanut kauhean kiinnostavalta, mutta kirja sattui olemaan ainoa paikalla oleva teos kyseiseltä kirjailijalta, joten totta kai se lähti mukaan.

Minulle nimi Johanna Sinisalo merkitsee suomalaista laatukirjallisuutta, maagista realismia, tarkasti tehtyä pohjatyötä ja siten todenmukaisesti esiintyviä faktoja sekä koukuttavaa paloittaista kerrontatyyliä. Tulipahan vahvistettua taas näitäkin käsityksiä.

Enkelten verta ei koukuttanut aivan ensimmäisiltä sivuilta asti, mutta kun lukemisen makuun pääsi, sivut viuhahtivat ohi hetkessä. Kerronta pohjautuu Orvon näkökulmaan sekä Eeron kirjoittamaan blogiin, jota isä lukee. Blogikirjoitusten yhteydessä on myös valikoituja kommentteja. Orvon ja Eeron pätkät toimivat eri aikoina, joten lukija saa paloittain tietoa sieltä täältä, kunnes koko kuvio selviää niin hänelle kuin Orvollekin.

Teoksen lopussa on maininta taustatutkimukseen käytetyistä mehiläis-aiheisista kirjoista, ja osa blogikommenteista perustuu oikeisiin keskustelupalstojen viesteihin (tästäkin maininta kirjan lopussa). Kaikki Sinisalon mehiläisistä kirjoittamat asiat ovat oikeita faktoja. Yliopisto-opiskelijana lähdeviitteet ovat itse pyhyys, joten siksi Sinisalon teoksista on niin ihana nauttia: voi luottaa siihen, että vaikka teos on kaunokirjallinen tuotos, siinä esitetyt faktat ovat faktoja myös ihan tosielämässäkin, kunhan hieman omaa järkeä käyttää. Olin repiä hiuksia päästäni Da Vinci -koodia lukiessani, kun ei ollut mitään hajua siitä, oliko tarinan faktoilla minkäänlaista totuuspohjaa...

Tapahtumat vierivät Orvon näkökulmasta. Orvo on suht tavallinen hissukka ja hieman tossumainen keski-ikäinen mies, joka rakastaa mehiläisiään ja poikaansa. Tarinan aikana käydään läpi neljän eri sukupolven välisiä suhteita, kun Orvo muistelee mehiläishoitaja-isoisäänsä Pupaa ja kuvioissa on myös oma, Amerikoissa rikastunut isä Ari. On mielenkiintoista, kuinka monenlaisia suhteita samaan sukulinjaan mahtuu.

Maaginen realismi on vahvasti osana teosta. Ja magiikkaan liittyvät vahvasti mehiläiset, joista Sinisalo on kerännyt huolella esiin kaikkea muinaista tietoa sekä vanhoja uskomuksia. Aluksi magiikka-piirre tuntuu hankalalta ja ei-tartuttavalta, mutta tarinan edetessä se rakentuu mukana ihan kiitettävästi, vaikka jättääkin jälkeensä joitain epäilyksiä ja kysymysmerkkejä. Mutta sehän on tapana maagisessa realismissa: harvoin mitään selitetään auki. Eritoten teoksen loppuratkaisu on kutkuttava sekä sydäntä riistävä.

Eläinaktivismista ja ekoradikalismista pitää vielä mainita sananen. Eeron blogitekstit ovat luokkaa "turkis on murha" ja niissä esiintyy hyvin paljon jyrkkiä ja kärjistettyjä mielipiteitä. Kuitenkin aiheellisia sellaisia, vaikka sävy onkin turhan provosoiva. Blogikirjoitusten lukemisen jälkeen toivon, ettei kukaan voi olla miettimättä sitä, millainen taakka valtava lihansyönti maailmalle on. Kerronnassa tulee paljon esiin sitä, kuinka lihansyöjät puolustelevat syömätottumuksiaan ja syyttävät "ituhippejä" hyttystenkin inhimillistämisestä ja siitä, että eikö heidän sitten pitäisi elää luonnon keskellä pajumajassa, jotta ekologisuus toteutuisi.

Loistava teos. Etenkin loistava loppuratkaisu, sitä sen kummemmin spoilaamatta. Suosittelen.