Nimi: Salaisuuksien laakso
Alkuperäinen nimi: The Valley of Secrets
Kirjailija: brittiläinen Charmian Hussey
Julkaisuvuosi: 2003, suomeksi 2005
Luettu: tammikuu 2011
Sivumäärä: 374
Avainsanoja: lastenkirjallisuus, fantasia, matkakertomus, päiväkirjat, eläimet ja luonto, intiaanikulttuuri
Kirja minulle: Kaverin suosittelemana lainasin häneltä kirjan fantasiapohjaan viehättyneenä.
Juoni: Stephen on 18-vuotias nuori mies, jonka taival koulutiellä on viimein lopussa ja tulevasuus vaikuttaa suurelta kysymysmerkiltä. Hän saa kuitenkin tuntemattomalta asianajajalta kirjeen, jossa pyydetään häntä noutamaan isoisänsä hänelle jättämä testamentti. Niin Stephen päätyy Lansburyn kartanoon, salaisuuksien täyttämään laaksoon, jota paikalliset kammoavat ja jossa kuuluu kummallisia ääniä ja tuntuu, kuin joku tai jokin tarkkailisi jokaista liikettä.
Salaisuuksien laakso on ehdottomasti lapsille suunnattu satukirja ja taisin olla vähän liian vanha tälle teokselle. Luin tämän kuitenkin loppuun enkä pakosta: kirja herätti tietyn asteista mielenkiintoa loppuratkaisua kohtaan, koska tapahtumat etenivät kovin hitaasti ja koko ajan annettiin lisää vinkkejä tulevaa kohden. Kaverini tarjosi minulle tätä kirjaa luettavaksi ja kertoi pitäneensä siitä kovasti nuorempana. Uskonkin, että kirja antaa enemmän nuorelle lukijalle, koska kieli, juoni ja hahmot ovat hyvin yksinkertaisia, pintapuolisia ja helposti seurattavissa. Suosittelisin kirjaa ehdottomasti lapsille iltalukemiseksi, koska luvut ovat lyhyitä ja sopivat hyvin pieninä paloina luettavaksi ja jännityksen nostattajiksi.
Stephen on aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori mies, joka on asunut koko ikänsä lastenkodissa. Hän ei kuitenkaan anna kovin kasvanutta vaikutelmaa itsestään, vaikka lähteekin rohkeasti toimittamaan omia asioitaan ja on kykeneväinen suunnittelemaan tulevaa. Poika herkistelee kirjan mittaan useampaan otteeseen ja kokee minusta miehille epätavallisen herkkää sympatiaa milloin millekin luontokappaleelle. Hän on myös kovin perso kaikille mukavuuksille, mutta toisaalta taas oppii kauhean helposti uusia vieraita asioita asuessaan suuressa kartanossa. Vähän turhan täydellinen hahmo, niin sanoakseni. Ja kovin naiivi ja hyväuskoinen, ylitsepursuavan optimisti.
Juoni on yksinkertainen ja helppolukuinen, mutta sitä ei ole helppo jättää kesken, koska kirjailija antaa hanakasti vihjeitä tulevasta. Olin erityisen kiinnostunut salaperäisistä eläimistä, jotka ääntelivät kummasti ja tekivät kaiken maaliman outoja juttuja, joihin tavalliset eläimet eivät pystyisi. Tästä fantasia-piirteestä pidin kovasti ja luin kirjan lähinnä loppuun saadakseni tietää, mikä näiden eläinten rooli ja merkitys olisi.
Hän vilkuili olkansa yli ja mietti, minkä kumman otuksen oli nähnyt. Oli se sitten mikä eläin tahansa, se oli ollut aika iso, ainakin puolimetrinen. Saukkokaan se ei voinut olla, sillä saukot pitivät kirkkaasta, virtaavasta vedestä, ja niiden ääntely oli viheltävää. Vastenmielinen kurlutus ei voinut tulla saukon kuonosta.
Kirjassa seurataan Stephenin isosedän vanhoja päiväkirjoja, joiden tekstiä oli mukava lukea. En järin pitänyt Stephenin välikommenteista merkintöjen välissä, koska ne olivat usein aivan turhia ja merkityksettömiä. Sanahelinää lapsille, kuten:
Tämä oli yllätys Stephenille. Hän oli aina luullut että metsä oli niin vehmas paikka ja täynnä hedelmäpuita, että omavaraisuus olisi helppoa. Ilmeisesti hän oli erehtynyt.
Ihan hyvä kirja, kannattaa lukea, jos pitää uusista eläinlajeista ja matkakertomuksista.
