Anu Holopainen - Matkalaiset

Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 367
Avainsanoja: fantasia, naisten asema, matkustaminen, pahuus, salaperäiset voimat, kasvaminen
Kirja minulle: Kirjastosta pitkään haluttuna.

Kirjan takakannesta:
Punatertun kylä on jäänyt taakse, ja karkotetut ovat rakentaneet kotinsa metsän suojiin. Nuoreksi naiseksi varttunut Yvana ja Loranan hylkäämä poika, Marrkah, kaipaavat eristyneiltä kotinurkilta suureen maailmaan. He lähtevät kohti rannikkokaupunkia haaveenaan matka Kesämaahan saakka, mutta suunnitelmiin tulee mutkia, kun kuvioihin ilmaantuu Syysmaan häiläilemättömin rikospäällikkö. Myös Yvanaa kauan sitten koskettanut paha voima alkaa jälleen kasvaa, ja seuraukset ravisuttavat koko Syysmaata. Villipihlajan opetuksille selkänsä kääntänyt Zarakin saa yllättävän vieraan.


Tämä kirja on roikkunut kirja-arvostelulistallani heinäkuun lopusta saakka, mutta aikataulut ja muisti eivät ole osuneet yhteen. Nyt kuitenkin sanon kirjasta edes jotain, sillä Anu Holopainen on suosikkikirjailijoitani ja pidän Syysmaa-sarjasta kovasti.

Matkalaiset on Syysmaa-sarjan kuudes ja viimeinen osa, ja se kerää mukaan tarinaan kaikki vanhat hahmot. Alkuperäiset Welman tytöt ovat taas oleellisesti tapahtumissa mukana, vaikka tarinaa johtaakin nuorempi sukupolvi ja heidän seikkailunsa ja päämääriensä tavoittelu. Teos nostattaa valtavan halun palata taas sarjan ensimmäisiin osiin muistoja verestämään, ja aionkin sen tehdä heti, kun kirjapinot ja aikataulut antavat myöten.

Matkalaiset on muihin sarjan osiin verrattuna paljon seikkailuhenkisempi ja tapahtumarikkaampi. Kunnon perinteiseen fantasiakirjamaiseen tapaan sarja lopetetaan näyttävillä teemoilla: mukaan astuvat sotaisuus, orjuus sekä hyvän ja pahan vastakkainasettelu. Loppu on melko perinteinen ja ennalta-arvattava, mutta sopii konseptiin hyvin. Teoksen viimeiset sivut jättävät huulille haikean hymyn, kun hahmojen tarinat jäävät vielä avonaisiksi ja lukijan oman mielikuvituksen varaan.

Ihan mukava teos. Hanakasti tämän läpi lukaisi ja jätti sinänsä kaipaavan tunteen rintaan. Yksi tarina on taas lopussaan eikä enää ole uutta kirjaa, jota odottaa. Olisin ehkä toivonut Holopaiselta jotain vähän räväkämpää lopetusta (varsinkin, kun edellinen osa, Varjoja, lopetti niin jännittävään kohtaan), joka olisi erottanut kirjan muiden osien tavoin nuorisofantasian valtavirrasta, mutta kyllähän tämän tällakin tavoin pureskelee. Laimea loppu, mutta ymmärrettävä ja sopii sarjaan ihan hyvin. Toivon, että Holopainen aloittaa jonkun uuden fantasiasarjan kirjoittamisen mitä pikimmiten.

Ulla Appelsin - Lapsuus lahkon vankina

Julkaisuvuosi: 2010
Sivuja: 231

Avainsanoja: lahko, kartanolaisuus, uskonto, saarnamatkat, lapsisaarnaajat, elämänkerta, väkivalta

Kirja minulle: Kirjaston elämänkerta-hyllystä Kotimaisen kirjallisuuden aarteita -haastetta varten

Ulla Appelsinin kirjoittama Leevi K. Laitisen tarina kertoo Leevin elämästä kartanolaisuus-nimisen uskonlahkon painostuksen alla. Leevi annettiin kartanolaisten hoteisiin jo 4-vuotiaana, mistä lähtien poika kiersi lapsisaarnaajana ympäri Suomea, opetteli Raamattua eikä ikinä leikkinyt tai pitänyt hauskaa.
     Lapsuus lahkon vankina on järkyttävä ja koskettava tarina siitä, mitä uskonto voi tehdä ihmisille ja mitä ihmiset tekevät helvetin pelon edessä. Suurin osa kirjan tapahtumista sijoittuu 30-50-luvuille, jolloin Leevi oli vielä alle 20-vuotias ja osana lahkolaisuutta ja sen kauhuja. Materiaalina on käytetty niin oikeuden asiakirjoja, kirjeitä, monia lehtiartikkeleja sekä niin nimellisten kuin nimettöminä pysyvien henkilöiden lausuntoja.


Huh mikä kirja. Järkyttävää, että Suomessakin on ollut tällaisia uskonlahkoja, joissa ihmisiä hallitaan pelolla ja auktoriteeteilla. Pakko miettiä, että kuinka kukaan voi uskoa esimerkiksi siihen, ihmisen rankaiseminen pahoinpitelemällä on tämän omaksi parhaaksi, tai että seksi jopa avioliitossa on syntiä eikä lapsia saa tehdä.

Ei tästä kirjasta voi kauheita määriä sanoa. Pudistelin monta kertaa päätäni ihmisten hulluudelle, uskovaisuudelle ja tottelevaisuudelle. Elämänkerta on toteutettu varsin hyvin ja kerrottava asia on todella mielenkiintoinen. Järkyttävää on, että kirja on vain pari vuotta vanha, vaikka itse tarina on tapahtunut suurimmaksi osaksi jo 70 vuotta sitten.

Sen tästä kirjasta ainakin oppi, että hyvin puhuvat ihmiset voivat olla erittäin vaarallisia.

Katja Kettu - Kätilö

Julkaisuvuosi: 2011

Sivuja: 348

Avainsanoja: suomalaisuus, sota-aika, rakkaus, uskonto, rankat aiheet

Kirja minulle: tädiltä lainassa

Kätilö kertoo tarinan Lapin sodasta, jonka alussa suomalainen kätilö ja saksalainen SS-upseeri kohtaavat ja rakastuvat. Tapahtumat ehtivät kulkea lähes vuoden päivät, joiden aikana ehditään kokea monenlaisia synnytyksiä, katsoa useita surullisia ihmiskohtaloita ja nähdä, mitä ihminen on valmis tekemään rakkauden vuoksi. Suomikaan ei ollut aivan viaton toisen maailmansodan temmellyksissä.

Automatka pääkaupunkiseudulta pohjoiseen kestää kymmenisen tuntia, ja täti tarjosi aamulla luettavaksi uutta Kätilöä. Tästä kirjasta olen kuullut ja lukenut paljon, koska hyvin moni kirjabloggaaja on tähän jo tutustunut. Lukemisen arvoinen kirja, kaikki ovat toitottaneet. Lähdin tutustumaan teokseen kuitenkin vähän nihkeästi, koska teemamaailma ei ole omaani, tapahtumat eivät vaikuttaneet mielestäni kauhean kiinnostavilta ja ennen kaikkea, kansi on ruma.

No, olihan tämä loppujen lopuksi ihan luettava teos. Suurimman hehkutuksen saa ehdottomasti Ketun käyttämä kieli: teoksen vuoropuhelut käydään Lapin murteella, mikä on elävää, leveää ja sanastoltaan hersyvää. Yleiskielellä kirjoitettuna tämä olisi ollut huomattavasti tylsempi kokemus.

- Saat pensalippuja.

- En mie tartte, met saame sakemannien pensat.

- Auta.

- En mie voi.

- Voit sie. Sie voit järkätä.

- Vaan en järkhää. Ei se ole ihimisen paikka.

- Kylä mie pärjään.

Muutenkin sanavalinnat ja ilmaisut ovat välillä todella rivoja ja rankkoja, mikä lisää tapahtumien kuvailun mielenkiintoa ja ainakin minulla kohensi lukumukavuutta huomattavasti. Kätilö käytti paikka paikoin todella voimakkaasti eri synonyymejä (suurimmalta osin hyvin puhekielisiä ja murteellisia) kuvaamaan jotain samaa asiaa, kuten esimerkiksi kuvaamaan huoramaista naista.

Supersuuri plussa tulee myös totta kai siitä, että kirjassa puhuttiin Saksasta ja mukana oli myös saksankielisiä ilmaisuja ja repliikkejä!

Tämä olisi varmasti hetkauttavaa luettavaa niille, jotka ovat kokeneet Lapin sodan, taikka niille, jotka pitävät Suomen osuutta Saksan hirmuteoissa mitättömänä. Voisi olla paljon pureskeltavaa, koska tarina perustuu tositapahtumiin: vankileireihin ja saksalaissotilaiden sotamorsiamiin.

Tapahtumia ei esitetä kronologisessa järjestyksessä, mikä sinänsä antaa lukijalle vähän lisäpurtavaa muttei toisaalta pidätä jännitystä yllä loppuun asti. Näkökulmia on kolme, kätilön, tämän rakkaan ja lisäksi Kuolleen Miehen vuonon mökissä elelleen vakoojamiehen kirjekokoelma tyttärelleen. Teoksen alussa tapahtumien kulku on epäselvää, mutta tarjoaa tyydytyksen tunteen, kun tarinassa päästään eteenpäin ja palasia alkaa tulla lisää. Kirja ei ainakaan tuota pettymystä loppuratkaisujen suhteen, vaan ne tuntuvat jopa jossain määrin realistisilta – paljon dramaattisempiinkin lopetuksiin kun olisi myös mahdollisuus.

Ketun Kätilö on rakkaustarina sodan keskellä, jossa on hyvin paljon erilaisia uhrauksia. Sinällään ymmärrän, miksi niin moni tästä kirjasta pitää, mutta toivon, että ehdin tälle vuodelle lukea vaikuttavampiakin suomalaisia romaaneja.

Anu Holopainen - Varjoja (Syysmaa 5)

Julkaisuvuosi: 2011

Luettu: joulukuu 2011

Sivumäärä: 270 (kovakantinen)

Avainsanat: fantasia, naisten asema, uskonto, muutos ihmisissä ja heidän ajatuksissa, rasismi, feminismi, paineiden alla eläminen

Kirja minulle: kirjastosta

Juoni: Syysmaa-sarjan viidennessä osassa kaikki vanhat tutut nähdään taas samoissa kansissa. Lorana on raskaana ja päässyt kummallisen yölaaksolaisen Kolmisoinnun kanssa Punatertun kylään, jossa heidät otetaan avosylin vastaan. Lorana ystävystyy etenkin kylän johtajan Zaran kanssa, joka jakaa huoliaan ymmärtäväisesti kuuntelevalle naiselle. Mukana ovat myös Adaira ja Merkinos, joiden uhkarohkeita suunnitelmia Zara kapeakatseisesti toppuuttelee.

Molemmin jaloin –kirjan yhteydessä sanoinkin Holopaisen olevan suosikkikirjailijoitani. Riemastuin huomatessani, että Syysmaa-sarjasta on tullut viides ja toiseksi viimeinen osa. Sarja käsittelee ennen kaikkea naisen oikeuksia ja niiden parantamista, hyvin salavihkaisesti ja kielletysti. Holopainen kirjoittaa poikkeuksetta naisen näkökulmasta ja tuo kirjoihinsa usein hieman tabumaisia aiheita.

Tässä teoksessa kohahdusta herättäviä asioita on useita. Sarjan neljännessä osassa päähenkilön roolia vetänyt Lorana on nytkin yksi keskeinen hahmo. Nainen on kotoisin kalastajakylästä, jossa naisen asema on perinteinen eli alistuva miehen palvelijana toiminen. Hän kuitenkin sopeutuu Punaterttuun hyvin ja hyväksyy Villipihlajan, pyhän naisten asemaa edistävän puun, opit nopeasti. Hän ei kuitenkaan oikeasti yhdisty puuhun, vaikka niin väittää. Lorana on laskelmoiva ja harkitseva nainen, joka tahtoo palavasti muiden kyläläisten hyväksynnän, ja siksi en juuri pitänyt hänestä edes edellisessä osassa. Hän on liian asemahakuinen ja esittävä, pyrkii vain parantamaan omia olojaan. Hän käyttää Zaraa hyväkseen kohentaakseen asemaansa kylässä ja esittää rakastavansa tätä. Varjoja-kirjassa tuleekin esiin samaa sukupuolta olevien välinen rakkaus, mutta siinä käsitellään myös niinkin absurdiksi kuvattua asiaa kuin rakkautta avioparin välillä. Syysmaassa avioliitot hoidetaan yleensä vanhempien kautta hyvin vanhanaikaiseen malliin eikä niissä rakkaudella ole yleensä osaa eikä arpaa.

- Minä en jätä sinua,  Lorana hyssytteli, kun Zara kietoi käsivartensa hänen vyötärölleen ja painoi kasvonsa hänen kaulaansa vasten. Jokin pieni, laskelmoiva osa Loranan mielessä hymyili tuiman tyytyväisenä. Pian hän on riippuvainen sinusta, se supatti. Riippuvuudesta syntyy rakkaus, ja kun sinä olet jollekin tärkeälle henkilölle tärkeä, se antaa sinullekin suuremman merkityksen.

Toinen kirjan hätkähdyttävä asia on Zaran totaalinen suunnanmuutos Villipihlajan opeissa. Villipihlajalla ei perinteisesti ole ollut ylipappia tai selvää uskonnollista johtajaa, eikä se ole syrjinyt muita uskontokuntia tai niiden harjoittajia, vaan suojellut kaikkia tasapuolisesti ja ennakkoluulottomasti. Nyt Zara alkaa suhtautua eri uskontokuntiin varauksella ja levittää aatettaan myös muihin Punatertun asukkaisiin. Hän pitää muiden puiden, myös yhtä kielletyn sisarpuun Metsälehmuksen, kannattajia uhkana, joka voi viedä Villipihjalaan uskovia pois puun oppien alta. Muutos on varsin radikaali, sillä ennen Zara on ollut todella avarakatseinen ja hyväntahtoinen nimellinen johtaja, joka on ollut sydämeltään ja sielultaan kiinni Villipihlajan opeissa.

- Mutta...  Eikö se ole hyvä asia? Eikö jokainen pelastettu nainen ole kunniaksi Villipihlajan palvojalle?

...

- Meitä on jo monta, Zara lausui sanat käheällä äänellään hitaasti kuin vähäjärkiselle puhuen. – Ja otamme joukkoomme jokaisen, joka haluaa antautua Villipihlajalle. Mutta se nainen, jonka vuoksi he olisivat olleet valmiita vaarantamaan sekä itsensä että tehtävänsä – Villipihlajan  tehtävän – palvoo Metsälehmusta.

Tätä kirjaa sai todellakin lukea suu auki. Tapahtumien kulku oli pöyristyttävää enkä malta odottaa viimeistä osaa, sillä tarina jäi pahasti kesken. Holopaisen kirjoitustyyli on yksinkertaista ja helppolukuista, joten sivut toisensa perään vain kääntyivät eikä kirjaa olisi millään malttanut laskea kädestään. Lukaisinkin teoksen parissa päivässä, vaikka samalla tuli touhuttua yhtä sun toistakin jouluhommaa. Vähän surettaa, että Syysmaan tarina on lopuillaan, mutta toivon todella, että Holopainen aikoo jatkaa feministilinjallaan myös tulevaisuudessa. Hän on loistava fantasiakirjailija, joten luotan siihen, että hän ilahduttaa meitä vielä uusilla maailmoilla. Sitä odotellessa voisi lukea Syysmaa-sarjan ensimmäiset osat uudestaan…