Tietoja minusta

Oma kuva
Todellisuuspakoisuus onnistuu loistavasti hyvien kirjojen sivuilla.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äänikirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äänikirja. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. lokakuuta 2012

Harri Nykänen - Ariel: Jumalan selän takana

Julkaisuvuosi: 2009
Aika: n. 7 h

Avainsanoja: poliisi, murha, juutalaisuus, äänikirja, jännitys, Suojelupoliisi, lavastus
Kirja minulle: Kirjaston äänikirjahyllystä aika summanmutikassa valittu teos.

Teos tiivistettynä: Komisario Ariel Kafka on juuri palannut kesälomalta takaisin töihin, kun hän saa tutkittavakseen varakkaan yrittäjän murhan. Mies on Arielin entisen tyttöystävän isä, juutalaisseurakunnan arvostettu jäsen. Murhamysteeri laajenee murhatun johtaman firman kautta Israeliin asti ja siihen liittyy mukaan yllättäviä tahoja Helsingin juutalaisseurakunnan sisältä vanhoihin suomalaisiin rikollisiin asti. Myös Supo tunkeutuu vahvasti mukaan Kafkan tutkimuksiin.


Jotkut ehkä muistavat, että kuuntelin viime kevättalvena Bo Carpelanin Kesän varjot äänikirjana. Sehän ei siis onnistunut, ei millään tavalla. Kuitenkin uskaltauduin nyt kokeilemaan äänikirjaformaattia uudemman kerran, tällä kertaa niin, että otin kirjan kuunneltavaksi pitkille kävelylenkeille. Ehkä teos oli tällä kertaa helpommin kuunneltavissa ja tarina sopiva ääneen luettavaksi, sillä huomasin hakevani aikaa lenkkeilylle ennen kaikkea siksi, että saisin kuunnella teosta eteenpäin!

Ariel: Jumalan selän takana oli myös pitkästä aikaa kosketus jännityskirjallisuuteen.  Se ei ole kiinnostanut minua ikinä, mutta Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahdin yllyttämänä oli tämän vuoden aikana pakko ainakin johonkin teokseen tutustua. Harri Nykäsen tarina miellytti, joten tulen varmasti selaamaan viimekeväisen Suomalaisia dekkareita? -suosittelukyselypostaukseni läpi ja tutustumaan teidän suosittelemiinne suomalaisiin dekkareihin (merkintään saa muuten käydä kommentoimassa lisää suosituksia!). Olen innoissani uuden kirjallisuudenalan valloittamisesta!

Ja sitten itse tarinaan. Lukijana toimii Lars Svedberg, jonka rauhallinen, vankka ja miehinen ääni sopii mainiosti Ariel Kafkan jykevälle, varmalle ja poliisimaiselle hahmolle. Kerrontatahti on helposti seurattava ja siitä kiitos myös Nykäselle - teoksessa tapahtuu riittävän nopealla tempolla, jotta mielenkiintoni pysyi yllä. Murha ei myöskään ole liian ilmiselvä, joten jännitystekijöitä teoksen varrelta löytyy. Lukijalle, tai tässä tapauksessa kuuntelijalle, annetaan myös onnistumisen tunteita, kun välillä vinkit johonkin johtolankaan olivat niin selvät, että teki mieli kopauttaa Kafkaa päälaelle ja huutaa, että tuossa se on, etkö sinä huomaa! Hauskaa, miellyttävää, palkitsevaa.

Tarinan loppua kohden jännittynyt ilmapiiri alkoi kuitenkin vähän löystyä ja juoni menettää mielenkiintoaan, kun kävi selväksi, mistä hommassa on oikein kyse ja ketä tässä nyt jahdataan. Loppu siis vähän lopahtaa, mutta yleisilmeeltään tarina on kiinnostava kokonaisuus ja saa ainakin minut innostumaan myös muihin Nykäsen kirjoihin tutustumisesta. Nykänenhän taidetaan tuntea paremmin Raid-sarjastaan, kellään kokemuksia?

Lainasin kirjastosta Anna-Leena Härkösen Ei kiitos. Olen lukenut Härköseltä kaksi teosta eikä naisen kirjoitustyyli ole saanut minua pauloihinsa, mutta tuon teoksen teema on sen verran kiinnostava, että tahdon ainakin yrittää tutustua siihen. Vielä en ole saanut ladattua kirjaa mp3-soittimeeni, mutta koetan tehdä sen pikapuoliin. 

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Bo Carpelan - Kesän varjot

Julkaisuvuosi: 2007 
Kesto: 5 h 50 min
Avainsanoja: vanhuus, menneisyys, lapsuus, muistot, sota-aika
Kirja minulle: Herätteenä kirjaston äänikirjahyllystä

Bo Carpelanin Kesän varjot voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2005. Teos kertoo Matthiaksesta, joka vanhana, lähes eläkeikään ehtineenä miehenä palaa Bergiin, taloon, jossa lapsena tuli vietettyä aurinkoisia kesäpäiviä.
     Kirja jakautuu neljään osaan, joissa kaikissa käydään läpi niin nykyhetkeä, jossa vanhat ihmiset pohtivat maailman menoa ja muistelevat menneitä, ja palataan menneeseen, jolloin lapset vielä leikkivät ja sota oli varjona päiden yllä.


Halusin tutustua Carpelanin johonkin teokseen, ja Finlandia-voittaja sattui silmään äänikirjahyllystä. Tätä aiemmin tuttavuuteni äänikirjoihin on rajoittunut  Harry Pottereiden kuuntelemiseen Stephen Fryn lukemana (joka tekee aivan loistavan suorituksen, suosittelen!) sekä Sormusten ritarit -teokseen, jonka sain vuosien aikana hiellä ja tuskalla kahlattua läpi niin luetussa kuin kuunnellussa muodossa. Molemmat tuttavuudet olivat jo kertoneet minulle, että äänikirja vaatii kuuntelijaltaan paljon: täytyy koko ajan keskittyä ja pinnistellä lukijan äänen mukana, ja menetetyt hetket pysyvät menetettyinä, sillä äänitteen kelaaminen takaisinpäin kestää totta kai huomattavasti kauemmin kuin jos joutuisi lukemaan kirjasta jonkun kappaleen uudestaan, kun ajatukset olivat vaellelleet muualla...

Eli joo, sanon suoraan, että tämä äänikirjahomma ei tosiaan ole minun juttuni ainakaan tällä hetkellä. Olen ilmeisesti aivan liian tottunut kuuntelemaan musiikkia mp3-soittimellani, ja silloin musiikki vain velloo ympärillä eikä siihen tarvitse keskittyä. Niin kävi, että metrossa ja bussissa istuessani, ja jopa kävellessäni, huomasin aina ajattelevani ihan muuta kuin sitä tarinaa, jota korviini juuri luettiin. Aivotoimintani on liian aktiivista tällaiselle "lukutavalle".

Siispä en saanut tästä teoksesta juuri mitään irti. Lukijan ääni oli ihan miellyttävä, ja hän luki sopivalla tahdilla, mutta tarina tuntui aika pitkäveteiseltä ja huomattavasti pidemmältä kuin mitä se luultavasti oikeasti onkaan (ainakin päätellen kirjan koosta). Muutenkin Carpelanin kirjoitustyyli ei todennäköisesti olisi iskenyt minuun edes kirjana luettaessa, sillä miehen kerrontatapa on melko verkkaista, ja minä taas tykkään enemmänkin minimalismin suuntaisesta tyylistä.

Tarina ei oikein onnistunut tempaisemaan mukaansa, ja taisin bongata kirjasta vain yhden mielenkiintoisen hahmon. Järd on nuori opiskelijanainen, joka vaikutti todella iloiselta, pirteältä sekä positiivisesti ja optimistisesti ajattelevalta ihmiseltä. Hän jutteli hyväntuulisesti vanhojen ihmisten kanssa, ja eritoten minulle muistuu mieleen yksi kohta (jonka vahingossa kuuntelin kaksi kertaa, kun en muistanut, missä olin menossa...), jossa Järd juttelee Matthiaksen ja Sonjan, Matthiaksen nuoruudenystävän, kanssa musiikista, kirjallisuudesta ja maailmasta yleensä.

Teos hyppeli ajasta toiseen, ja äänikirjana kuunneltuna vaihdokset olivat toisinaan vähän hämmentäviä. Varsinkin, kun unohdin välillä kuunnella ja sitten saikin miettiä, että missäs nyt liikutaan. Mutta se on kyllä ihan oma vikani! Miljöönä tässä kirjassa toimi pääasiassa Berg, suuri vanha kartano, jota nykyaikana ollaan jo purkamassa mutta jossa Matthias viettiä lapsena paljon aikaa. Luulen, että enemmällä keskittymisellä olisin ollut hyvinkin kiinnostunut menneestä ajasta, koska osa tarinaa sijoittui suunnilleen talvi- ja jatkosotien aikaan. Erityisesti lapsen näkökulma olisi ollut varmasti kiinnostava. Nyt kyllä vähän harmittaa, että sivuutin tämän.

Kirjasta huomasi, että se sijoittui suomenruotsalaiseen ympäristöön. Nimet olivat ruotsipainotteisia, ja myös kartanoympäristö ja vähän parempi asema yhteiskunnassa välittyivät mieleeni asti. En ole paljoa tutustunut suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen, joten tämä oli kiva virkistys sillä saralla! Kirjavan kammarin suomenruotsalainen lukuhaaste saa tältä erin vähän jatkoa.

Ehkä annan Carpelanille vielä toisen, kunnollisen yrityksen vakuuttaa minut. Täytyyhän herrassa jotain olla, kun palkintojakin on tippunut.