Tietoja minusta

Oma kuva
Todellisuuspakoisuus onnistuu loistavasti hyvien kirjojen sivuilla.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

R. A. Salvatore - Kumppanukset (Maailmanjako #1)

The Companions 2013
384 s.
avainsanat: fantasia, ystävyys, kuolemanjälkeinen elämä, magia, haltiat, kääpiöt, puolituiset, jumaluudet


Mitä hyötyä kullasta on, jos ystävät eivät tule nostamaan kaatunutta maasta? Kuinka kauan mies muistetaan kuoltuaan?

Drizzt Do'Urden on pulassa. Jumalatar Mielikki lähettää miehen jo kauan sitten kuolleen ystäväjoukon, Catti-Brien, Regisin ja Bruenorin, kuoleman jälkeisen elämän kynnykseltä takaisin Faerûniin auttamaan rakasta ystäväänsä hädässä. Ystävykset syntyvät kuitenkin uudelleen 20 vuotta ennen odotettua kohtaamista Drizztin kanssa, ja heidän kaikkien täytyy löytää keino pysyä hengissä jälleennäkemiseen asti.


En ole aiemmin tarttunut yhteenkään Forgotten Realms -romaaniin enkä tiedä mitään Dungeons & Dragons -pelistä. R.A. Salvatoren romaaneja on kuitenkin niin runsaasti ettei fantasian lukija voi olla tietämättä kirjailijan nimeä, joten kun törmäsin Salvatoren uusimpaan tuotokseen kirjaston uutuushyllyssä, lähti se kokeilumielessä mukaan. Yleensä olen vähän vältellyt tällaista high ja epic fantasyyn menevää tarinankerrontaa, koska en innostu sodankäynnistä, mutta aina ei kannata olla liian ennakkoluuloinen.

Dungeons & Dragons on maailmalla paljon suosiota kerännyt lautapelillä pelattava roolipeli. Pelissä on olemassa tietyt rakenteet, mutta loppuratkaisu on auki. Peliä johtaa dungeon master, jonka tehtävänä on luoda pelille miljöö. Miljöön voi luoda joko itse tai sitten käyttää valmiita kamppanjaympäristöjä, joihin myös Forgotten Realms -maailma kuuluu. Forgotten Realms -sarjaa kirjoittavat useat eri kirjailijat, joten siksi myös kirjoja ja antologioita on lukemattomia (sarjoja n. 70 kpl, joissa kussakin 3+ kirjaa). R.A. Salvatore on tunnettu Drizzt Do'Urden -hahmostaan, joka seikkailee peräti (tällä hetkellä, määrä nousee mm. tämän sarjan myötä) 24 kirjassa.

Maailmanjako on uusi Forgotten Realms -maailmaan sijoittuva kirjasarja, jonka neljä teosta ovat jokainen eri kirjailijan kirjoittamia ja ilmestyneet välillä elokuu 2013 - helmikuu 2014. Suomennos toisesta osasta, Jumalsyntyinen, ilmestyy toukokuussa.


Kumppanukset on hyvin helppolukuinen teos. Se käsittelee Catti-Brien, Regisin ja Bruenorin kasvamista vauvasta parikymppisiksi nuoriksi aikuisiksi. Merkittävää on, että he muistavat heti syntymästään lähtien kaiken entisestä elämästään ja siitä, miksi he ovat aikuisia lapsen ruumissa. Tarina eteneekin paljolta sen mukaan, kuinka kukin tahoillaan muodostaa sosiaalisia suhteita, valmistautuu tulevaa kohtaamista varten ja yrittää peitellä, kuinka ulkonäkö ei heidän kohdallaan todellakaan kerro kaikkea. Aiheiksi nousevat niin taikuuden opettelu ja hallinta, taisteleminen ja sotatoimet kuin myös itsensä voittaminen ja henkinen kasvu. Kuinka käyttää jumalattaren siunaama lisäaika hyödykseen?

Aluksi minua häiritsi teoksen kieli. Se tuntui jotenkin töksähtelevältä, minkä pistin lopulta suomennoksen piikkiin. Kerronta on välillä myös liian yksityiskohtaista, mutta kun siirsin lukutavan heti pelkään silmäilyyn, tarina eteni mielekkäästi. Tätä auttoi myös rakenne: narratiivi vaihtelee Catti-Brien, Regisin ja Bruenorin välillä ja lisäksi näkökulmia tulee myös kaikilta ihmisiltä ja olennoilta, joiden kanssa kolmikko on tekemisissä. Kohtausten pituus vaihtelee puolesta sivusta useampaan sivuun, mikä on aina ollut mieleeni. Kaikki kunnia paloittaiselle kerronnalle.

Kunkin yksilön tarinat ovat kiinnostavia ja niitä on mukava seurata. Tämä ensimmäinen osa ei ehtinyt ennalta-arvattavuudellaan herättää kauhean suuria tuntemuksia suuntaan eikä toiseen, kun jännittävät tai dramaattiset hetket puuttuivat, mutta mielestäni tämä oli loistava teos johdattamaan lukijan sisään Forgotten Realms -maailmaan. Teoksessa oli paljon viittauksia Drizztin aiempiin seikkailuihin, mikä oli mielestäni vain hyvä. Kaikki tarpeellinen selitettiin niin, ettei edellisistä teoksista kuitenkaan kerrottu liikaa. Itse asiassa syntyi halu vilkaista niitäkin. Jään mielenkiinnolla odottamaan hetkeä, jolloin saan seuraavan osan käteeni.

Suosittelen teosta niillekin, jotka välttelevät ns. korkeaa fantasiaa. Kumppanuksissa oli joitain taisteluja, mutta kerronta ei missään nimessä ollut sotapainotteinen. Tätä saattaa olla odotettavissa jatko-osissa, mutta sitä odottaa jo innolla, kun hahmoihin ja hyvin kiinnostavaan maailmaan on koukuttunut. Kerronnassa on mukana niin ihmisiä, haltioita, kääpiöitä kuin muitakin maagisia olentoja ja elementtejä, joten kyllä tämä muuten ihan perinteiseen fantasiaan lukeutuu. Antoisa teos.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Johanna Sinisalo - Enkelten verta

2011
274 s.
avainsanoja: maaginen realismi, mehiläiset, ekologisuus, eläinaktivismi, radikaalisuus, isä-poika-suhde, maapallon tila, kasvissyönti, tehotuotanto, menetys, rankat aiheet, blogit, rinnakkainen todellisuus


Poikamies-Orvon elämä koostuu mehiläisten hoidosta ja ainoasta lapsesta Eerosta. Entä jos hän menettää molemmat?

Eero kirjoittaa aktiivisesti radikaalilinjaista eläinaktivismi-blogia, jossa kritisoidaan tehotuotantoa, liiallista lihansyöntiä ja maapallon ruokavarojen väärinkuluttamista. Pelkkä puhe ei riitä, vaan mukaan täytyy saada myös toimintaa, sillä eiväthän ihmiset muuten lopeta lihan syömistä ja sen tuottamista, jollei siitä tehdä liian vaikeaa.


Sinisaloa tarttui mukaan kirjastosta. Kirjan aihe, "mehiläisten kuollessa tulee maailmanloppu, koska ruokavarat loppuvat", ei vaikuttanut kauhean kiinnostavalta, mutta kirja sattui olemaan ainoa paikalla oleva teos kyseiseltä kirjailijalta, joten totta kai se lähti mukaan.

Minulle nimi Johanna Sinisalo merkitsee suomalaista laatukirjallisuutta, maagista realismia, tarkasti tehtyä pohjatyötä ja siten todenmukaisesti esiintyviä faktoja sekä koukuttavaa paloittaista kerrontatyyliä. Tulipahan vahvistettua taas näitäkin käsityksiä.

Enkelten verta ei koukuttanut aivan ensimmäisiltä sivuilta asti, mutta kun lukemisen makuun pääsi, sivut viuhahtivat ohi hetkessä. Kerronta pohjautuu Orvon näkökulmaan sekä Eeron kirjoittamaan blogiin, jota isä lukee. Blogikirjoitusten yhteydessä on myös valikoituja kommentteja. Orvon ja Eeron pätkät toimivat eri aikoina, joten lukija saa paloittain tietoa sieltä täältä, kunnes koko kuvio selviää niin hänelle kuin Orvollekin.

Teoksen lopussa on maininta taustatutkimukseen käytetyistä mehiläis-aiheisista kirjoista, ja osa blogikommenteista perustuu oikeisiin keskustelupalstojen viesteihin (tästäkin maininta kirjan lopussa). Kaikki Sinisalon mehiläisistä kirjoittamat asiat ovat oikeita faktoja. Yliopisto-opiskelijana lähdeviitteet ovat itse pyhyys, joten siksi Sinisalon teoksista on niin ihana nauttia: voi luottaa siihen, että vaikka teos on kaunokirjallinen tuotos, siinä esitetyt faktat ovat faktoja myös ihan tosielämässäkin, kunhan hieman omaa järkeä käyttää. Olin repiä hiuksia päästäni Da Vinci -koodia lukiessani, kun ei ollut mitään hajua siitä, oliko tarinan faktoilla minkäänlaista totuuspohjaa...

Tapahtumat vierivät Orvon näkökulmasta. Orvo on suht tavallinen hissukka ja hieman tossumainen keski-ikäinen mies, joka rakastaa mehiläisiään ja poikaansa. Tarinan aikana käydään läpi neljän eri sukupolven välisiä suhteita, kun Orvo muistelee mehiläishoitaja-isoisäänsä Pupaa ja kuvioissa on myös oma, Amerikoissa rikastunut isä Ari. On mielenkiintoista, kuinka monenlaisia suhteita samaan sukulinjaan mahtuu.

Maaginen realismi on vahvasti osana teosta. Ja magiikkaan liittyvät vahvasti mehiläiset, joista Sinisalo on kerännyt huolella esiin kaikkea muinaista tietoa sekä vanhoja uskomuksia. Aluksi magiikka-piirre tuntuu hankalalta ja ei-tartuttavalta, mutta tarinan edetessä se rakentuu mukana ihan kiitettävästi, vaikka jättääkin jälkeensä joitain epäilyksiä ja kysymysmerkkejä. Mutta sehän on tapana maagisessa realismissa: harvoin mitään selitetään auki. Eritoten teoksen loppuratkaisu on kutkuttava sekä sydäntä riistävä.

Eläinaktivismista ja ekoradikalismista pitää vielä mainita sananen. Eeron blogitekstit ovat luokkaa "turkis on murha" ja niissä esiintyy hyvin paljon jyrkkiä ja kärjistettyjä mielipiteitä. Kuitenkin aiheellisia sellaisia, vaikka sävy onkin turhan provosoiva. Blogikirjoitusten lukemisen jälkeen toivon, ettei kukaan voi olla miettimättä sitä, millainen taakka valtava lihansyönti maailmalle on. Kerronnassa tulee paljon esiin sitä, kuinka lihansyöjät puolustelevat syömätottumuksiaan ja syyttävät "ituhippejä" hyttystenkin inhimillistämisestä ja siitä, että eikö heidän sitten pitäisi elää luonnon keskellä pajumajassa, jotta ekologisuus toteutuisi.

Loistava teos. Etenkin loistava loppuratkaisu, sitä sen kummemmin spoilaamatta. Suosittelen.