Tietoja minusta

Oma kuva
Todellisuuspakoisuus onnistuu loistavasti hyvien kirjojen sivuilla.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Suomalaisia dekkareita?

Moi!

Tämän blogin lukijalistalla on jo sen verran ihmisiä, että ajattelin löytäväni teistä varmasti jonkun, joka osaa auttaa minua kirjapulmassani.

Tahtoisin tutustua dekkarikirjallisuuteen ja erityisesti suomalaiseen sellaiseen. En ole juuri koskaan ollut kovin kiinnostunut jännitystarinoista, mutta tahtoisin kuitenkin antaa niille mahdollisuuden. Suomalaiset ovat loistavia kirjailijoita, ja pidän suomalaisesta miljööstä, joten paras tapa tutustua uuteen asiaa on yhdistää siihen jotain tuttua turvallista.

Hakusessa on siis teos, joka ei välttämättä olisi mikään kauhean pitkä tiiliskiviromaani. Tahdon jonkun intensiivisen jännitystarinan, jossa ei ole ennalta arvattavaa lopputulosta, nopea kerrontatyyli eikä kauheaa määrää sivujuonia. Naishahmot ovat aina suurta plussaa.

Ehdotuksia otetaan mielellään vastaa myös muilta kirjailijoilta kuin Ilkka Remekseltä, Reijo Mäeltä ja Leena Lehtolaiselta, mutta toki heidänkin parhaimmistoaan saa tuoda esille.

8 kommenttia :

Pia kirjoitti...

Heippa!
Valitettavasti minulla ei ole ehdottaa Remestä kummempaa, vasta itsekin olen alkanut tarttumaan aiempaa enemmän kotimaisten kirjailijoiden teoksiin. Joten mielenkiinnolla odotan myös ehdotuksia, ja jään blogiasi seuraamaan :D

Notorious C.H.I.C. kirjoitti...

No, viime vuoden Johtolanka-palkinnon voittajan Pekka Himasen Vilpittömästi sinun -jännäriä voin ainakin suositella. Jotkut ovat moittineet alkua hiukan hitaaksi, koska rytmi alkaa kiihtyä vasta 100 sivun jälkeen, mutta toisaalta tuo rauhallisempi alku mahdollistaa henkilöhahmojen syventämisen hätiköimättä. Pääosassa nainen, ja nainen myös tärkeässä sivuosassa. Tapahtumapaikkana Lontoo, mikä ainakin itselleni oli vain plussaa.

Oletko koskaan lukenut Eppu Nuotiota? Hänen dekkarisarjansa ensimmäinen osa on nimeltään Musta, pääosassa puoliksi afrikkalainen, puoliksi suomalainen nainen. Outi Pakkasen dekkarit ovat klassikkoja, ne eivät kyllä ole välttämättä kovin kiivastahtisia. Kiivastempoisen jännärin ystäville pitää suosittelen Max Manneria. Jos tykkäät poliisidekkareista, niin Matti Yrjänä Joensuu ja Marki Kilpi kannattaa katsastaa myös.

Tuuli kirjoitti...

Pia, tervetuloa! Minä koetin joskus yläkoulussa lukea jotain Remeksen teosta, mutta silloin ei ainakaan iskenyt yhtään. Saattoi olla ikäkysymyskin, joten olisi reilua antaa kirjailijalle vielä toinenkin mahdollisuus.

Vera Vala, Lontoo on varmasti kiinnostava miljöö. Hyvä että sanoit tuosta hitaasta alusta, silloinhan sitä jaksaa lukea eteenpäin kun tietää, että vauhti nopeutuu. (:

Sisareni on tainnut joskus suositella Eppu Nuotiota ja sanonut pitävänsä kovasti. Itse en ole ainakaan toistaiseksi testannut. Olen tosin kuullut, että juuri tuon Musta-sarjan joku loppuosa olisi ollut liian kiireellä kirjoitettu, mutta paha mennä sanomaan, kun en ole itse lukenut.

Max Mannerin kirjaan ylös. Suhtaudun aika ennakkoluuloisesti poliisidekkareihin, mutta jos dekkarimaailma imaisee mukanaan, kokeilen varmasti myös niitä. Kiitos paljon suositteluista!

Velma kirjoitti...

Outi Pakkanen on mun suositus. Ne ei ole kauhean jänniä eikä muistuta perinteisiä dekkareita paljoakaan. Esim. kirja Yön yli oli omasta mielestäni hyvä. Eeva Tenhusen kirjoista voisin suositella mitä tahansa.-

Tuuli kirjoitti...

Velma, Outi Pakkasen nimi on osunut silmään mm. antikvariaateissa käydessäni, mutta hyvä kuulla näin suora suositus hänen kirjojensa ääreen. Kirjailijasta en muuten tiedä yhtään mitään.

aino kirjoitti...

Löytyi tällainen lista suomalaisista dekkarikirjaiijoista:

http://www.tornio.fi/index.php?p=KirjailijatSuomi

Anonyymi kirjoitti...

Oon myöhässä leikkimässä, mutta Kouvolan dekkaripäivien novellikokoelmissa on yleensä helmiä tuntemattomammilta kirjailijoilta. (On siellä niitä huonompiakin tekstejä, mutta silti, ne on yleensä lukemisen arvoisia kokemuksia. Yritän edelleen saada itteeni piiskattua että koettaisin joku vuos kirjottaa oman dekkarinovellin.)

Tuuli kirjoitti...

Hei Anonyymi, kiitos vinkistä! Pitää koettaa bongata jotain dekkarinovellikokoelmaa jostain, olisi varmaan aika mukava tapa tutustua alaan.