Tietoja minusta

Oma valokuva
Todellisuuspakoisuus onnistuu loistavasti hyvien kirjojen sivuilla.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Bo Carpelan - Kesän varjot

Julkaisuvuosi: 2007 
Kesto: 5 h 50 min
Avainsanoja: vanhuus, menneisyys, lapsuus, muistot, sota-aika
Kirja minulle: Herätteenä kirjaston äänikirjahyllystä

Bo Carpelanin Kesän varjot voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2005. Teos kertoo Matthiaksesta, joka vanhana, lähes eläkeikään ehtineenä miehenä palaa Bergiin, taloon, jossa lapsena tuli vietettyä aurinkoisia kesäpäiviä.
     Kirja jakautuu neljään osaan, joissa kaikissa käydään läpi niin nykyhetkeä, jossa vanhat ihmiset pohtivat maailman menoa ja muistelevat menneitä, ja palataan menneeseen, jolloin lapset vielä leikkivät ja sota oli varjona päiden yllä.


Halusin tutustua Carpelanin johonkin teokseen, ja Finlandia-voittaja sattui silmään äänikirjahyllystä. Tätä aiemmin tuttavuuteni äänikirjoihin on rajoittunut  Harry Pottereiden kuuntelemiseen Stephen Fryn lukemana (joka tekee aivan loistavan suorituksen, suosittelen!) sekä Sormusten ritarit -teokseen, jonka sain vuosien aikana hiellä ja tuskalla kahlattua läpi niin luetussa kuin kuunnellussa muodossa. Molemmat tuttavuudet olivat jo kertoneet minulle, että äänikirja vaatii kuuntelijaltaan paljon: täytyy koko ajan keskittyä ja pinnistellä lukijan äänen mukana, ja menetetyt hetket pysyvät menetettyinä, sillä äänitteen kelaaminen takaisinpäin kestää totta kai huomattavasti kauemmin kuin jos joutuisi lukemaan kirjasta jonkun kappaleen uudestaan, kun ajatukset olivat vaellelleet muualla...

Eli joo, sanon suoraan, että tämä äänikirjahomma ei tosiaan ole minun juttuni ainakaan tällä hetkellä. Olen ilmeisesti aivan liian tottunut kuuntelemaan musiikkia mp3-soittimellani, ja silloin musiikki vain velloo ympärillä eikä siihen tarvitse keskittyä. Niin kävi, että metrossa ja bussissa istuessani, ja jopa kävellessäni, huomasin aina ajattelevani ihan muuta kuin sitä tarinaa, jota korviini juuri luettiin. Aivotoimintani on liian aktiivista tällaiselle "lukutavalle".

Siispä en saanut tästä teoksesta juuri mitään irti. Lukijan ääni oli ihan miellyttävä, ja hän luki sopivalla tahdilla, mutta tarina tuntui aika pitkäveteiseltä ja huomattavasti pidemmältä kuin mitä se luultavasti oikeasti onkaan (ainakin päätellen kirjan koosta). Muutenkin Carpelanin kirjoitustyyli ei todennäköisesti olisi iskenyt minuun edes kirjana luettaessa, sillä miehen kerrontatapa on melko verkkaista, ja minä taas tykkään enemmänkin minimalismin suuntaisesta tyylistä.

Tarina ei oikein onnistunut tempaisemaan mukaansa, ja taisin bongata kirjasta vain yhden mielenkiintoisen hahmon. Järd on nuori opiskelijanainen, joka vaikutti todella iloiselta, pirteältä sekä positiivisesti ja optimistisesti ajattelevalta ihmiseltä. Hän jutteli hyväntuulisesti vanhojen ihmisten kanssa, ja eritoten minulle muistuu mieleen yksi kohta (jonka vahingossa kuuntelin kaksi kertaa, kun en muistanut, missä olin menossa...), jossa Järd juttelee Matthiaksen ja Sonjan, Matthiaksen nuoruudenystävän, kanssa musiikista, kirjallisuudesta ja maailmasta yleensä.

Teos hyppeli ajasta toiseen, ja äänikirjana kuunneltuna vaihdokset olivat toisinaan vähän hämmentäviä. Varsinkin, kun unohdin välillä kuunnella ja sitten saikin miettiä, että missäs nyt liikutaan. Mutta se on kyllä ihan oma vikani! Miljöönä tässä kirjassa toimi pääasiassa Berg, suuri vanha kartano, jota nykyaikana ollaan jo purkamassa mutta jossa Matthias viettiä lapsena paljon aikaa. Luulen, että enemmällä keskittymisellä olisin ollut hyvinkin kiinnostunut menneestä ajasta, koska osa tarinaa sijoittui suunnilleen talvi- ja jatkosotien aikaan. Erityisesti lapsen näkökulma olisi ollut varmasti kiinnostava. Nyt kyllä vähän harmittaa, että sivuutin tämän.

Kirjasta huomasi, että se sijoittui suomenruotsalaiseen ympäristöön. Nimet olivat ruotsipainotteisia, ja myös kartanoympäristö ja vähän parempi asema yhteiskunnassa välittyivät mieleeni asti. En ole paljoa tutustunut suomenruotsalaiseen kirjallisuuteen, joten tämä oli kiva virkistys sillä saralla! Kirjavan kammarin suomenruotsalainen lukuhaaste saa tältä erin vähän jatkoa.

Ehkä annan Carpelanille vielä toisen, kunnollisen yrityksen vakuuttaa minut. Täytyyhän herrassa jotain olla, kun palkintojakin on tippunut.

7 kommenttia :

Sanna / Luettua kirjoitti...

Carpelanista on tullut yksi suosikkini, vaikka minäkään en yleensä innostu verkkaisesta kerrontatavasta. Carpelan kuitenkin kirjoittaa minusta niin tavattoman kauniisti, että pidän hänen kirjoistaan kovasti. Lehtiä syksyn arkistoista on aivan mahtava!:)

Leijailen kirjoitti...

Joo, pistinkin satunnaisesti merkille, että sanavalinnat kuulostivat oikein hyviltä. (: Rohkaisevaa kuulla, että joku pitää kirjailijasta, vaikka suosii normaalisti nopeampaa kerrontaa! Pitää pistää korvan taa tuo mainitsemasi kirja.

Eeva H. kirjoitti...

Minulle kävi taannoin aivan samoin tämän kirjan kuuntelun kanssa - ajan pitkää työmatkaa ja siihen ratoksi tarvitsen jotakin; radion, musiikki- tai kirja-cd:n. Aloin ensin lukea ruotsiksi Carpelanin Bergiä, mutta se tuntui liian vaikealta, sitten lainasin kirjastosta suomenkielisen äänikirjan - se osoittautui ihan yhtä vaikeaksi! Kirja vaatii sataprosenttisen keskittymisen.

Äänikirjoina olen erittäin sujuvasti kuunnellut esim. Elisabet Ahon historiallisia romaaneja, (esim. Lilly, Kartanon tiellä) ja ne ovat toimineet loistavasti. Ovat selkeää ja "suoraa", perinteistä proosaa. Niihin oli helppo uppoutua ajaessa, ei tarvinnut pinnistellä ymmärtämisen suhteen. Ajaessa on toki varmaan helpompi keskittyä kuuntelemiseen kuin julkisilla liikkuessaan.

Luulen että joskus palaan Carpelanin Bergiin suomenkielisenä kirjaversiona!

Leijailen kirjoitti...

Eeva, ihanaa etten ole ainoa, jolla oli vaikeuksia keskittymisessä! Ehkä se tosiaan on kirjasta kiinni, sillä olen kuunnellut Harry Pottereita aika sujuvasti - tosin englanniksi, mikä vaatii enemmän keskittymistä. Pitääpä pistää merkille nuo Ahon kirjat, jos joskus vielä tulee tunne kokeilla äänikirjoja!

Velma kirjoitti...

Kannattaa testata Carpelanin runoja. Niihin se verkkainen tyyli sopii hyvin.

Leijailen kirjoitti...

Velma, pitääpä pistää mieleen! Jos miehen runokokoelmat ovat yhtä ohukaisia kuin itse kirjat, uskallan varmasti tutustua myös niihin.

Ulla kirjoitti...

Luen juuri tätä Carpelanin kirjaa Kesän varjot. Tämä vaatii keskittymistä. Aion hakea kirjastosta huomenna Syksyn lehtiä arkistossa.