Sivumäärä: 112 (kovakantinen)
Avainsanoja: psykologinen romaani, maaginen realismi, perhe
Kirja minulle: Kirjaston LukupysäkkiJochelilla on yksinkertainen tehtävä: mennä erääseen saksalaiseen pikkukaupunkiin, löytää mies nimeltään Traumbach ja haastatella häntä. Helppoa.
Ei kuitenkaan. Traumbachia ei jostain syystä löydy tai tämä ei halua tulla löydetyksi. Jochel yöpyy miehen asunnon edessä, etsii tämän työpaikan ja koettaa sopia tämän kanssa tapaamisen, mutta mies tuntuu olevan täysin kadonnut.
Pikkukaupunki ei muutenkaan vaikuta kovin tavalliselta.
Rantauduin tänään ensimmäistä kertaa Malmin kirjastoon ja törmäsin Lukupysäkkiin. Siellä oli kymmenkunta Bestseller-listoilla keikkuvaa kirjaa, joita sai lukea, muttei lainata. Istuin puoli päivää lukusalissa opiskelemassa, mutta koska välissä oli pakko pitää jotain taukoa, tuttu Traumbach-nimellä varustettu teos ikään kuin vahingossa eksyi lepäilemään pöydänkulmalle.
Tämä oli tällainen pienoisromaani, joka oli todella nopealukuinen. En ole aiemmin lukenut Haahtelalta mitään, mutta tämä teos ainakin vaatisi myös toisen läpivilkaisun. Luin vähän kiireessä, koska tahdoin saada kirjan kerralla luettua, mutta kirjan teema aukenisi varmaan paremmin toisella kerralla. Oikeastaan kiinnostuin teoksesta pelkästään nimen takia, koska Saksa on minulle rakas maa ja pidän kielestä. Olikin iloinen yllätys, kun huomasin miljöön sijoittuvan Saksanmaalle.
Jochel on nuori toimittaja suuresta saksalaisesta lehdestä Frankfurter Allgemeine. Hänet on lähetetty etsimään miestä nimeltään Traumbach, joka ei vastaa puheluihin, sähköposteihin eikä tavallisiin kirjeisiinkään. Siispä Jochelin täytyy mennä itse paikan päälle suorittamaan haastattelu, jonka aihetta ei pahemmin paljasteta. Hän päätyy hitaalla junalla pieneen kaupunkiin, jossa on kalisevat raitiovaunut ja josta ihmiset tuntuvat muuttavan suurina määrinä pois. Jochel on hyväntuulinen ja rauhallinen nuori mies, jolla on miellyttävät ja luottamusta herättävät kasvot, eikä hänellä tunnu olevan suurta hätää, vaikkei Traumbachia löydykään. Lehdestä on annettu muutama päivä aikaa selvittää tapaus.
Kaikista parasta tässä teoksessa oli metafiktiivinen kertoja:
Tarinan selostaminen on sikäli kiehtovaa, ettemme todellakaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Nuori mieli ja maailma sen ympärillä on arvaamaton, ja vaikka voimme tehdä jonkinlaisia johtopäätöksiä aikaisempien tapahtumien pohjalta, on tilanteita, joissa vaihtoehdot ovat lukuisia.Tällaiseen kerrontatyyliin olen ennen tainnut törmätä vain Viivi ja Wagner -sarjakuvissa, joten oli todella hauskaa lukea kirjoittajan kommentoinnista ja tapahtumien selostamisesta myös tilanteen ulkopuolella.
Tarinan edetessä ilmenee, ettei Traumbachin asuttama pikkukaupunki ole aivan normaali, vaan oikean kaupungin lisäksi asunnoissa lymyilee varjokaupunki salaperäisine öisine asukkaineen. Jochelin tarinan tapahtumapaikat häviävät, vaikka hän itse löytää todisteita niiden olemassa olosta. Lukijallekin alkaa pikkuhiljaa käydä ilmi, ettei tarinassa ole kyse mistään tavallisesta lehtihaastattelusta.
Traumbach on tälle kirjalle hyvä nimi, koska se tarkoittaa suomennettuna unelma-/unipuroa. Haahtelan kirjassa käsitellään muistoja ja unohtamista, joita unelmointi, eräänlainen haaveilu ja unenomainen tapahtumarytmi pönkittävät.
Tämä oli ihan mukava pieni tarina. Tahtoisin lukea tämän vielä toiseenkin kertaan, jotta päähän jääneet vähän sumentuneet aukot selvenisivät.
5 kommenttia :
Haahtela on yksi suosikkikirjailijoitani, ja tykkäsin tästä uutuudestakin paljon:) Onpa muuten kiva tuollainen Lukupysäkki-systeemikin, en ole aiemmin sellaisesta kuullutkaan:)
Voisin jopa harkita tutustuvani myös kirjailijan muuhun tuotantoon. (: Tuo Lukupysäkki-systeemi on todella hieno, koska siellä pääsee vilkaisemaan myös niitä kirjoja, joihin on valtava varausjono. Saa ikään kuin mahdollisuuden siihen ensivilkaisuun, jos ei halua alkaa jonottaa tuntematonta, mutta yleisesti suosittua kirjaa. Se on ainakin täällä pääkaupunkiseudulla leviävä ilmiö.
Minä suosittelen, että tutustut myös muihin Haahtelan teoksiin. Blogistaniassa tuntuu olevan tällä hetkellä päällä oikea Haahtela-buumi, joten joukon jatkoksi vaan. Omia suosikkejani tämän lisäksi ovat Haahtelan edeltävät teosket Katoamispiste sekä Elena. Tosin koko Haahtelan tuotanto on vallan erinomainen, joten kannttaa tarttua mihin teokseen tahansa.
Siinä olen samaa mieltä, että toisella hitaammalla lukukerralla teos varmasti avautuisi paremmin. Itse asiassa se pätee lähes minkä tahansa Haahtelan kanssa; useammankin lukukerran jälkeen teos takuulla tarjoaa uusia tasoja - näin ainakin olen joistakin blogeista ymmärtänyt, enkä sitä yhtään epäile itsekään.
Joo, tämä Traumbach on näkynyt useammassakin blogissa tässä vuoden alussa. Olen tainnut kuulla Elenasta, jos se on se sama kirja, jossa käsitellään muistia ja muistoja - luultavasti on, kun tämäkin kirja oli niillä aiheilla kyllästetty.
Pitää pistää korvan taa ja varata seuraavalle teokselle rutkasti aikaa ja varaa pohdiskella tapahtumia.
Kyllä joo, sama kirja kyseessä. Tosin siinä suhteessa Elena eroaa tästä, että se on tunnelmaltaan hieman erilainen. Tämä Traumbach kun oli kokonaan uutta Haahtelaa. Mutta ajan kanssa kannattaa todella tutustua, vaikka näissä se ongelma onkin, että nämä tulee luettua päivässä.
Lähetä kommentti