Tietoja minusta

Oma valokuva
Todellisuuspakoisuus onnistuu loistavasti hyvien kirjojen sivuilla.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Miika Nousiainen - Vadelmavenepakolainen

Julkaisuvuosi: 2007
Sivumäärä: 269 (pokkari)
Avainsanoja: suomalaisuus, huumori, kansallisuustransvestiitti, pakkomielteet, ruotsalaisuus ja Ruotsi, teeskentely ja valheellisuus,  mielenterveys, perhe-elämä, myös rankkoja aiheita
Kirja minulle: Kirpputorilta

Mikko Virtasella on ongelma. Hän on ruotsalainen mies suomalaisen miehen ruumiissa. Hän matkii ruotsin murteita lähes täydellisesti, viettää ruotsalaisia (tarpeettomia ja kyseenalaisia) juhlapäiviä, matkustaa ruotsalaisten suosimaan lomakohteeseen Thaimaassa...
     Pakkomielle Ruotsista on niin valtava, että Mikko on päättänyt kaikin keinoin tulla syntyperäiseksi ruotsalaiseksi. Sillä ruotsalaisethan ovat täydellisiä: kasvattavat lapsensa hyvin, kohtelevat toisiaan tasavertaisesti ja suvaitsevaisesti, suhtautuvat asioihin rauhallisesti ja järkevästi, uskaltavat näyttää tunteensa ja ovat aina valmiita keskustelemaan.
     Mikon matka Ruotsin kansalaiseksi sisältää muun muassa itse luodun ruotsalaisen joulun palkattuine näyttelijöineen, yhdeksän kuukauden opetussuunnitelman "Kuinka tulla ruotsalaiseksi"  sekä pari murhaa.


Luin viime keväänä Nousiaisen Maaninkavaaran, joka nousi heti parhaimpien lukemieni kirjojen joukkoon. Niinpä myös Vadelmavenepakolainen sai huomioni, eritoten hullunkurisen teemansa ansiosta. Tämä Nousiaisen esikoiskirja menee tällä hetkellä Helsingissä toista kertaa teatterissa, ja minulla on yhteen esitykseen ensi viikolla liput. Teatterinäytöksiä tuli juuri myöhäiskesälle lisää, kolmatta kertaa lisättynä, joten näytelmä toivottavasti on myös hyvä. Kirja ainakin oli varsin huvittava.

Mikko Virtanen on pakkomielteinen hullu, joka elää elämäänsä erittäin huvittavaan malliin. Hän on heti vauvasta asti tiennyt olevansa ruotsalainen, vaikka on viettänyt koko elämänsä supisuomalaisessa Kouvolassa. Jo kolmevuotiaana hän seurasi innoissaan Ruotsin vaaleja ja muistaa katkeruuden, kun sosiaalidemokraatit hävisivät. Aikuisiällään hän haaveilee ruotsalaisesta vaimosta ja kahdesta lapsesta, tytöstä ja pojasta kuten Ruotsin tasapainoiseen kuningaskuntaan kuuluu, ja ramppaa alvariinsa pomonsa juttusilla pyytämässä vapaata ruotsalaisten juhlapäivien viettämiseen.
Tämä perhe on siis hyvin tyypillinen. Isä on ymmärtäväinen ja valmis keskustelemaan kaikesta. Hän on kuitenkin sopivalla tavalla päättäväinen. Äiti on kaunis, ei kuitenkaan liian kaunis vaan sellainen todellinen ruotsalaisnainen, sielukkaan kaunis. Heillä molemmilla menee työpaikalla hyvin, mutta silti he kiittelevät, että loma tuli tarpeeseen. Ruotsalaiset työnantajat osaavat antaa lomiakin oikeaan aikaan. Töihin palaa motivoitunut työntekijä tekemään entistä parempaa tulosta. Samalla hän lietsoo parempaa henkeä koko työyhteisöön.
Mikolle tuli pyöriteltyä silmiä kerran jos toisenkin. Nousiainen parodisoi suomalaisen miehen vastakohdan äärimmäisyyksiin ja erityisen huvittavia olivat kohdat, joissa Mikko löytää taas yhden uuden asian, jossa ruotsalaiset toimivat paremmin kuin suomalaiset. Ruotsalaisuus on täydellinen.
Olkoon. Jos kerran olen suomalainen, voin myös hukuttaa murheeni suomalaisittain.
     Baari on täynnä surullisia miehiä. Ruotsissa ei olisi baarillista surullisia miehiä, siellä miehet elävät kotonaan idylliä. Suomalaisuus on ajanut nämä miehet tänne. Liityn murjottavaan joukkoon ja tilaan ensimmäisen oluen.
Olen ylpeä suomalaisuudestani ja pidän Suomesta, mutta tämä kirja kyllä manipuloi huomaamaan naapurimaamme "paremmuuden"! Mikko ei näe Ruotsissa pienintäkään huonoa puolta, koska huonotkin puolet kääntyvät aina hänen kierossa mielessään jollain kummalla tapaa hyviksi. Vaikka lähdekritiikki ei paljastakaan, ovatko kirjan ruotsalaisuus-ihannoinnit täysin tuulesta temmattuja vai löytyykö niille tosielämän tarinoita, tuli kuitenkin surtua, kuinka suomalaisilla vanhemmilla ei ole aikaa eikä kärsivällisyyttä kitiseville lapsille, kuinka vieraisiin ja jopa läheisiinkin suhtaudutaan fyysisesti etäisesti ja kuinka viina maistuu turhan monelle.

Vadelmavenepakolainen tarjosi näkökulman pakkomielteisen päähän. Oli huvittavaa seurata, mitä kaikkea Mikko oli valmis tekemään saavuttaakseen unelmansa - ja mies ei tosiaan kaihtanut mitään keinoja. Loppupuolella lukeminen alkoi kuitenkin lähinnä olla pelkkää loppuratkaisun odottamista eikä humoristinen ilmapiiri ainakaan omalla kohdallani pysynyt aivan loppuun asti yllä. Tuli lähinnä vain naureskeltua sille, miten sekaisin Mikko on. Mutta pidin kyllä loppuratkaisusta! Hyvä mieli tästä jäi, pitänee lukea myös Metsäjätti.

Ei kommentteja :