Tietoja minusta

Oma valokuva
Todellisuuspakoisuus onnistuu loistavasti hyvien kirjojen sivuilla.

tiistai 30. marraskuuta 2010

Guðrún Eva Mínervudóttir - Nukentekijä


Nimi: Nukentekijä
Alkuperäinen nimi: Skaparinn
Kirjailija: islantilainen Guðrún Eva Mínervudóttir
Julkaisuvuosi: 2008, suomennos 2010
Luettu: marraskuu 2010
Sivumäärä: 296
Avainsanoja: perheongelmat, anoreksia, äiti-tytärsuhde, seksinuket, psykologinen romaani

Juoni: Sveinn on luova taiteilija, joka valmistaa elävän tuntuisia seksinukkeja. Hän on omistautunut työlleen ja onkin siitä syystä varsin erakoitunut ja yksinäinen persoona. Eräänä perjantaina raskaan työrupeaman jälkeen hänen kotinsa eteen parkkeeraa nainen, Lóa, jonka auton kumi on puhki. Sveinn auttaa Lóaa vaihtamaan tiukassa istuvan renkaan, ja nainen jää yöksi juotuaan pullollisen viiniä. Aamulla Sveinn herää huomaamaan, että nainen on häipynyt teille tietämättömille hänen uusin nukkensa mukanaan.


Tämä kirja roikkuu parhaillaan Helsingin kirjastojen Bestseller-hyllyissä. Laina-aikaa oli viikko, ja se riittikin tälle romaanille varsin hyvin. Kirjailijan käyttämä kieli oli sujuvaa ja helppolukuista, sisään mahtui mielenkiintoisia kuvauksia esimerkiksi kuolemasta ja siitä, miltä tuntuu halata anoreksiaa sairastavaa tytärtään. Ainoa miinus tulee siitä, ettei vuorosanoja oltu erotettu muusta tekstistä, mikä teki niiden ymmärtämisen välillä hankalaksi.

Kertojina toimivat sekä Sveinn että Lóa. Enkä ole tainnut vielä koskaan lukea näin kiinnostavaa kerrontajakoa, joka oikeasti toimii: kirjan tapahtuvat kestävät noin viikon ja hahmojen välisiin kohtauksiin saadaan molempien näkökulmat. Ja kaikista parasta on se, ettei kohtauksia koskaan toisteta samalla tavalla kuin ne on juuri kirjoitettu, vaan siinä oikeasti tulee esiin vuorossa olevan kertojan näkökulma. Erityisen ihanaa herkkua olivat dialogit, joissa oli kummallakin kerralla aina eri sisältöjä. Tästä piirteestä nautin tässä kirjassa kaikkein eniten.

Sveinn on hahmona yksinäinen ja syrjäytynyt mieshenkilö, joka elää vain työlleen. Hän valmistaa tilauksesta huippukalliita, aidolta naiselta (tai mieheltä) näyttäviä nukkeja asiakkailleen käsityönä ja upottautuu työhönsä, jottei tuntisi itseään yksinäiseksi ja ympäristöään tyhjäksi.   Lóa taas on yksinhuoltajaäiti, joka koettaa pitää taloutta kunnossa parhaansa mukaan. Hänen vanhempi tyttärensä, ilmeisesti ylioppilastodistusta suorittava Margrét sairastaa pahaa anoreksiaa eikä tee mitään muuta kuin makaa sängyssä ja opiskelee. Hän on kotona suljetulta osastolta vain kokeiden ajaksi ja äitinsä jatkuvan valvonnan alla. Lóa on hysterian partaalla yrittäessään auttaa tytärtään löytämään voimaa elää, mikä tuntuu olevan tuhoon tuomittu yritys. Nainen sortuu toistuvasti alkoholismiin eikä pysty käymään edes töissä vahtiessaan Margrétia ympäri vuorokauden.


Ei ole tullut ennen luettua näin psykologista romaania. Kirjan kerronta on välillä aukkoista ja jää ilman selityksiä eikä Mínervudóttirin kaikkiin ratkaisuihin voi olla täysin tyytyväinen. Hän sortuu välillä vain toteamaan asioita sillä perusteella, että henkilöhahmot ovat epävakaassa mielentilassa ja tekevät siitä syystä kummia valintoja ja tekoja. Kuinka moni oikeasti majoittaisi vieraan ihmisen toistuvasti luokseen, ja kuka jäisi, jos luulisi toista tulevaksi murhaajakseen? Täysin epäloogista, mutta asetelma on toisaalta myös mielenkiintoinen ja pitää kiinnostuksen yllä koko kirjan ajan.

Tästä kirjasta poimin myös tämän blogin otsikon, koska se teki minuun vaikutuksen kuvaamalla, kuinka ihmiset voivat olla mustasukkaisia ja kateellisia elottomalle esineelle:

Täydellisyys oli ihmisen luomaa, mutta ei mekaanisessa mielessä, kuten ihmiset kuvittelivat nukkeja katsellessaan. 

Ei kommentteja :