Tietoja minusta

Oma valokuva
Todellisuuspakoisuus onnistuu loistavasti hyvien kirjojen sivuilla.

torstai 25. marraskuuta 2010

Cornelia Funke - Musteloitsu


Nimi: Musteloitsu
Alkuperäinen nimi: Tintenblut
Kirjailija: saksalainen Cornelia Funke
Julkaisuvuosi: 2005, suomennos 2006
Luettu: marraskuu 2010
Sivumäärä: 666
Tyyli: fantasia
Sarja: Mustemaailma-trilogia, osa 2
Huom! Sisältää spoilauksia sarjan ensimmäisestä kirjasta, Mustesydämestä.

Juoni: Meggiellä on kaikki hyvin. Hän on saanut äitinsä Resan takaisin Mustemaailma-kirjan sisältä, ja he elävät tyytyväisinä lukemisen lahjan omaavan Mo-isän ja Darius-kirjastonhoitajan kanssa Elinor-tädin suuressa talossa. Resa kuitenkin muistelee usein aikaansa Mustemaailmassa, ja Meggie saa kuulla uskomattomia tarinoita tuosta lumotusta maasta. Hän kirjoittaa äitinsä sanat muistiin ja uppoutuu niihin sieluaan myöten kaivaten pieniä sinisiä keijuja ja Umpimetsän koskemattomia alueita kuin olisi itse elänyt sen kaiken. Kun Farid, Mon Aarresaari-kirjasta ulos lukema poika, ilmestyy taas heidän kotikynnykselleen mukanaan suttuisella käsialalla kirjoitettu lappu sekä selitys siitä, että muuan Orfeus on lukenut Tomusormen, Mon Mustemaailmasta kymmenen vuotta sitten heidän maailmaansa lukeneen tulennielijän, takaisin omaan kirjaan, Meggie päättää auttaa poikaa ja lukee heidät molemmat keskelle kirjan tarinaa.


Olen lukenut Cornelia Funkelta muutamia kirjoja (Rosvoruhtinas, Lohikäärmeratsastaja) ennen Mustemaailmaa ja tykästynyt kirjailijaan. Funke kirjoittaa näppärää ja sujuvaa lastenfantasiaa, johon on helppo hypätä mukaan ja jossa riittää nokkelia lapsia ja vauhdikkaita juonenkäänteitä.  Loppuratkaisut ovat aina jännittäviä. Mustemaailman ensimmäinen osa Mustesydän on kuitenkin lojunut kirjahyllyssäni vuosia, koska en jostain syystä syttynyt kirjalle koettaessani lukea sitä useita vuosia sitten. Vasta nyt koulukaverin painostamana jaksoin tarttua siihen uudemman kerran ja lukaista läpi. Pidin. Ja lainasin kirjastosta seuraavan osan.

Musteloitsu on unelma niille, jotka haluavat päästä elämään lempikirjojensa tapahtumia. Meggie lukee itsensä sekä Faridin suoraan lempitarinansa sisään, ja he pääsevät näkemään koko maailman sen kukoistuksessaan: pienet siniset keijut, vaaralliset yömaraanit, ilveilijät ja koko maassa tunnetut henkilöhahmot. kuten Mustan prinssin. Kukapa sellaista ei haluaisi? Funke on toteuttanut kirjansa hyvin eikä ole sortunut siihen, että kaikki menee kuten on ennalta suunniteltu. Meggie lukee vahingossa Mustesydän-kirjan lopussa kyseisen kirjan kirjoittajan, Fenoglion, sisälle kirjaan. Vanha ukko elelee omassa maailmassaan tyytyväisenä luomukseensa, mutta tällä on myös mahti muuttaa tarinan kulkua kirjoittamalla tapahtumia paperille, jolloin ne käyvät toteen, jos vain joku, tässä tapauksessa Meggie, lukee sanat taikaäänellään eloon. Näin toimitaankin useaan otteeseen, mutta aina sanat eivät toimi niin kuin niiden olisi tarkoitus.

Kirjassa on paljon hahmoja, jotka on luotu hyvin. Suosikkini on ehdottomasti Tomisormi, varautunut ja pidättyväinen tulennielijä, joka rakastaa vaimoaan eikä ollut koskaan onnellinen tässä meidän äänekkäässä ja ihmisiä pursuavassa maailmassamme. On hellyttävää seurata hahmon kehityskaarta välinpitämättömästä ja pelokkaasta petturista isäksi ja aviomieheksi, kun osoittautuu, että hänkin pystyy kiintymään toiseen elävään ihmiseen.
   Kirjan päähenkilö, pikkuprinsessa Meggie, on 13-vuotias ja ailahteleva hahmo. Hän kykenee lukemaan äänellään itsensä kirjaan, mitä kukaan ei ole ennen onnistunut tekemään. Tyttö on erittäin kiintynyt isäänsä, ja isä-tytär -suhde onkin yksi kirjan vahvimmista teemoista. Meggie tekee kaikkensa isänsä puolesta, ja sen Funke kyllä tuo tehokkaasti esiin.
   Myös Fenoglio on hyvin luotu, mielenkiintoinen hahmo. Mies on jo vanha ja raihnainen, mutta osaa  silti laukoa hyvinkin teräviä letkautuksia milloin kellekin. Hänen kehityskaarensa on myös kiinnostava: itsevarma ja sanavalmis sanataituri ymmärtää, ettei ole edes omassa  maailmassaan kaikkivoipa ja kykenemätön epäonnistumaan. Ukossa on myös tervettä särmää ja epäkohtia, jotka tekevät hahmosta aidon oloisen.

Mustemaailma-sarjan parhaimpia puolia on se, että kertojaa vaihdellaan joka luvussa. Musteloitsussa  kertojina toimivat Meggien, Fenoglion ja Tomusormen lisäksi myös Meggien vanhemmat sekä Farid. Se toi mukavaa vaihtelua ja lisäsi mielenkiintoa. Näin mihinkään hahmoon ei ehtinyt kyllästyä ja tarina kulki sujuvasti eteenpäin. Pidän myös siitä, että Funke on etsinyt jokaisen luvun alkuun sopivan pätkän jostain kirjasta ikään kuin esinäytökseksi.

Hyväntuulinen kirja, joka herätti tunteita. Aion ehdottomasti lainata myös kirjan viimeisen osan, Mustemaailman, jahka saan muita kirjoja luettua.

Vielä viimeiseksi pätkä Fenogliosta uuden luomistyön touhussa:

Ruusukvartsi teroitti uuden kynän, kastoi sen musteeseen - ja Fenoglio alkoi kirjoittaa. "Kas noin", Meggie kuuli hänen kuiskaavan. "Kyllä kyllä, ja sinun lukemanasi tämä kuulostaa aivan ihastuttavalta. Käärmekallo hämmästyy. Uskoo houkka, että voi mellastaa minun maailmassani niin kuin haluaa, mutta erehtyy pahan kerran. Näytelköön ruoja kiltisti sen osan minkä minä olen hänelle määrännyt, ja piste."

Ei kommentteja :