Hernán Rivera Letelier - Elokuvankertoja

Julkaisuvuosi: espanjankielinen La contadora de películas 2009, suomeksi 2012
Sivuja: 133

Avainsanoja: pienoisromaani, elokuvat, psykologinen romaani, perhe-teema, köyhyys, tarinoiden kertominen

Kirja minulle: Kirjaston uutuushyllystä

Chileläisen Hernán Rivera Letelierin Elokuvankertoja-teos kertoo pienen salpietarikaivoskaupungin nuoresta tytöstä, María Margaritasta, ja tämän lahjakkuudesta elokuvankertojana. Marían isä on suuri elokuvafani, muttei halvaantuneena enää pysty käymään elokuvissa. Siispä María menee isänsä puolesta katsomaan liikkuvia kuvia ja kertoo isälleen kaiken näkemänsä niin yksityiskohtaisesti, elävästi ja aidosti, että kertomukset ovat parempia kuin itse elokuvat. Tämän huomaavat myös muut kyläläiset, ja pian Marían kotitalo on täynnä köyhiä mutta uutteria kaivostyöläisiä, jotka kerta toisensa perään taputtavat tytön hurmokseen ja tulevat kuuntelemaan tätä, vaikka heillä olisi varaa ihan oikeisiin elokuvalippuihinkin.


Tämä oli tällainen heräteostos kirjaston uutuushyllyltä. Kirja on söpön pieni ja sillä on viehättävä kansikuva, joten se sattui hyvin silmään. Parin sivun selaaminen takasi mielenkiinnon heräämisen: Rivera Letelier on kirjoittanut teoksen jakamalla sen lukuihin, jotka ovat enintään kolme-neljä sivua pitkiä. Ja minähän rakastan tällaista pientä, tiivistä ja paloittaista kerrontaa.

Minäkertoja María on tarinan alussa kymmenen vanha, kun elokuvankertominen aloitetaan. Rikkonainen köyhälistöperhe kerää vähäiset varansa ostaakseen kuopukselle elokuvalipun ja sitten María käy näytöksessä, tulee kotiin, juo kupposen teetä ja aloittaa esityksensä. Aluksi hänellä on apunaan pelkkä äänensä ja ilmeensä, mutta hiljalleen hän alkaa kerätä esiintymisrekvisiittaa saadakseen kerronnastaan mahdollisimman todentuntuisen: sombrerohattuja meksikolaisiin elokuviin, Zorron viitta ja miekka sekä kauniita mekkoja espanjalaisia filmauksia varten. Hän harjoittelee ilmeitä kotona peilin edessä ja nauttii siitä, kun hänet taputetaan olohuoneen "lavalle" kolme kertaa peräkkäin.

Lyhyissä psykologisissa romaaneissa on oma viehätyksensä: niissä on hengästyttävä ja koukuttava ote. Siinä Rivera Letelier on todella onnistunut. Marían tarinaa seurataan tytön omassa päässä, kun lukijalle kerrotaan pieninä yksittäisinä paloina ja hetkinä kotoa lähteneestä tanssijaäidistä, isän alkoholismista, naapureiden kehuista sekä siitä, kuinka kaikki hyvä loppuu aikanaan (ja aina pilvisinä päivinä). Tarttumapintaa ja henkilökohtaisuutta tuovat maininnat, joissa María toteaa menneensä kerronnassaan asioiden edelle ja palauttaa lukijan taas takaisin oikeaan tapahtumajärjestykseen. Luvut ovat niin lyhyitä, että minä ainakin ahmin niitä kerta toisensa jälkeen ja jäin välillä kirjanmerkki kädessäni keskelle lattiaa seisomaan, kun ei malttanut laittaa kirjaa syrjään. Varma merkki siitä, että teos on kiinteä tiivis paketti.

Rahaa kului kotona kovempaa tahtia kuin sitä tuli, ja kun kaivosalueelle saapui elokuva - joka isäni mielestä vaikutti hyvältä pelkästään pääosan esittäjien nimien perusteella - kolikoita kerättiin killinki killingiltä niin että ne riittivät yhteen pääsylippuun, ja minut lähetettiin katsomaan sitä.
   Elokuvan jälkeen minun piti kertoa näkemäni olohuoneeseen kokoontuneelle perheelleni.s. 9

Siinä ensimmäinen luku. Aluksi tarina vaikuttaa todella harmittomalta, viattomalta ja suloiselta, mutta edetessään Marían kyläyhteisöstä paljastuu yhä karumpia ja karumpia yksityiskohtia. Pikkukaupunki on tavattoman köyhä, mutta ihmniset ovat solidaarisia ja ottavat toisensa huomioon. Kuitenkin riistoa tapahtuu, ja esimerkiksi Marían äiti oli 14-vuotias synnyttäessään esikoisensa kaksikymmentä vuotta vanhemmalle miehelle. Teoksen loppuvire onkin surullinen, sillä vaikka elämässä onkin joitain valopilkkuja, ovat ne helposti häviäväisiä ja kovan arjen saastuttamia. Se [Elokuvankertoja] on kunnianosoitus kaikille maailman tarinoille ja pikkukylien elokuvateattereiden kukoistukselle ja rappiolle, todetaan kirjan takakannessa.

Pidin tästä teoksesta kovasti. Sitä tekisi kovasti mieli halata ja pitää hyvänä - siispä suosittelenkin lukemista jokaiselle genremieltymyksistä riippumatta. Kirjan kirjailijainfossa mainitaan, että teokseesta on tekeillä elokuva. Sen voisin minäkin mielelläni katsastaa.