Tietoja minusta

Oma valokuva
Todellisuuspakoisuus onnistuu loistavasti hyvien kirjojen sivuilla.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Anna Gavalda - Zusammen ist man weniger allein (Kimpassa)

Julkaisuvuosi: ranskaksi 2004, suomeksi 2007
Sivumäärä: 790 (piskuinen taskukokoinen kovakantinen kirja)
Avainsanoja: Pariisi, rakkaus, taide, ihmissuhteet, yhteisöasuminen, elämä ja kuolema
Kirja minulle: Hostsiskolta syntymäpäivälahjaksi

Juoni: Aatelissukuinen Philibert änkyttää, on huono ihmisten kanssa ja myy postikortteja. Camille on anorektisen laiha, loistava taitelija ja siivoaa öisin tyhjiä toimistohuoneita. Franck työskentelee taukoamatta kokkina eikä hänen taakkaansa vähennä huonokuntoinen isoäiti Paulette, joka ei tahdo olla vanhainkodissa. Pariisilaisessa kerrostalossa on kolmensadan neliön asunto, jonne mahtuu paljon elämää ja elämättömyyttä.


Saksan kirjoitukset lähestyvät ja halusin herättää kielipäätäni. Kirjahyllyssäni lepää muutamia Saksasta tuotuja kirjoja, joita en vielä ole lukenut - tämä yksi niistä. Kirjan aiheet eivät tuntuneet ollenkaan mielenkiintoisilta (lahjan antajalla kun on vähän erilainen maku kuin minulla), mutta onneksi kuitenkin lähdin lukemaan.

Ensimmäisenä kiinnitin kirjassa huomiota sen erilaiseen kappalejakoon. Kappaleet olivat paikoitellen jaettu niin, että yksi kappalekokonaisuus koostui vain yhdestä lauseesta, jossa oli parhaimmillaan vain pari sanaa. Yhdellä aukeamalla kappalekokonaisuuksia saattoi olla useita enkä voi väittää, että olisin aina ymmärtänyt niiden merkityksen. Sitä tuli pohdiskeltua lukemisen ohessa. Kappalekokonaisuus saattoi katketa kesken kohtauksen, yleensä niin, että joku henkilö tulee mukaan tapahtumiin, poistuu niistä tai henkilön omiin ajatuksiin otettiin pieni katsaus. Tekstissä oli mukana muutamaan otteeseen myös metafiktiivinen kertoja, joka lisäsi tekstin mielenkiintoisuutta.

Henkilöhahmoista Camille, joka oli päähenkilöistä päähenkilöin, aiheutti pureskeltavaa. Kirjan kuvauksessa nimitetään häntä anorektiseksi, mikä minusta on turhan räväkkä termi hänen tapauksessaa: mikään stereotypinen tapaus hän ei ainakaan ole, enemmänkin sellainen määrittelemätön syömishäiriöinen. Tarkkailin tämän sanan käyttöä ehkä vähän turhankin tarkasti, ja se vei osan lukunautinnosta.
   Kun muiden hahmojen tarinoista tiputeltiin palasia pitkin matkaa, Camillen kertomus säilöttiin loppuosioon. Toimiva ratkaisu, sillä sitä ehti jo odottaakin. Kirja oli muutenkin rakennettu miellyttäväksi kokonaisuudeksi: neljä osaa, joista jokaisella oli selvästi oma funktionsa.

Teos oli loppujen lopuksi varsin tavanomainen tarina rikkinäisistä yksinäisistä sieluista, jotka sattuman kaupalla päätyvät saman katon alle ja muodostavat ihmissuhteita. En ole lukenut tällaisia teoksia oikeastaan juuri ollenkaan, koska taidan vähän vältellä tällaista kirjallisuutta, mutta tämä lukukokonaisuus oli varsin valaiseva. Loppua kohden kirjan kuvaus kävi yhä abstraktimmaksi ja hajanaisemmaksi, kun hahmojen ajatuksia pompautettiin kerrontaan tuon tuostakin aika sattumanvaraisella syötöllä, mutta toisaalta sekavuus saattoi johtua myös siitä, etten lukenut teosta suomeksi. Pitää ehkä joskus käväistä kirjastossa selaamassa suomalaisen version loppu läpi, jotta tulisi selkoa, millainen se nyt sitten oikeasti oli. Olisin kyllä muutenkin toivonut vähän epäonnellisempaa loppua, mutta minkäs teet, kun surullisille tarinoille yleensä halutaan se iloinen hymy.

PS. Kirja on ulkoisesti vallan ihana! Saksassa painetaan tuollaisia ihania taskukokoisia kirjoja, jotka ovat kättä pienempiä! Minut valtasi halu eksyä saksalaisten kirjakauppojen sivuille ja tilata muutama tuollainen lisää...

3 kommenttia :

Sanna / Luettua kirjoitti...

Minä luin tämän (suomeksi) viime kesän interraililla ja ihastuin todella paljon tähän kirjaan. En tiedä johtuiko se lukuympäristöstä, vai oikeasti siitä, että tämä oli minulle sopiva kirja:) Gavalda on muutenkin suosikkejani, paitsi Lohduttaja-romaani;)

Tuuli kirjoitti...

Oh, tämä on varmasti hyvä kirja interrail-lukemiseksi! Itse en varmaan tule ainakaan lähiaikoina koskemaan edes tähän tyylilajiin, kun menee normaalisti niin kauaksi omista tottumuksistani, mutta kyllä kirjailijan nimi jäi mieleen, joten ehkä sitten muutaman vuoden päästä uusi kokeilu!

Ahmu kirjoitti...

Voih! Miksei tällaisia taskukirjoja ole Suomessa! Tahtoo! Tämä olisi juuri ratkaisu minun ongelmaani, kun isoille kirjoille ei ole enää kotona (eikä kassissa) tilaa. Kiitos hauskasta vinkistä :)