Terry Pratchett - Magian väri

Julkaisuvuosi: alkuperäinen 1983, suomeksi 2000
Luettu: helmikuu 2011
Sivumäärä: 253 (pokkari)
Avainsanoja: fantasia, huumori
Kirja minulle: Äiti osti kirjan minulle vuosia sitten.

Juoni: Magian väri kertoo vain yhden loitsun osaavasta ja epäonnekkaasta Rincewind-velhosta, joka joutuu vasten tahtoaan tarunomaisesta keisarivaltiosta saapuneen turistin Kakskukan matkaoppaaksi. Kakskukka on hyväuskoinen hölmö, joka ei tunnista vaaraa, vaikka se tanssisi alasti hänen edessään, ja turisti on kovin kiintynyt Matkatavaraansa, joka seuraa häntä kaikkialle uskollisen koiran tavoin. Parivaljakko joutuu jos jonkinmoisiin selkkauksiin, joista päätyvät ulos vain Rincewindin epäonnekkaan onnen avulla.


Olen joskus vuosia sitten lukenut Pratchettin Kiekkomaailma-sarjasta muutaman kirjan ja muistan jotenkin pitäneeni. Silloin taisin kuitenkin olla vähän turhan nuori ymmärtämään kirjailijan huumorin tasoa, mutta nyt se ainakin huvitti - jollain tapaa. Pratchettin kirjoitustyyli on selkeää eikä leiki sanoilla turhia, mutta välillä kieli on vähän turhankin pelkistettyä omaan makuuni ja kaikki vitsit ja sarkasminpoikaset ovat varsinkin aluksi kuluneen tuntuisia. Huomasin kuitenkin lukemista jatkaessani, että tyyliin tottuu ja siitä alkaa nauttia enemmän. Aluksi minun oli vaikea pysyä mukana ja seurata usein vaihtuvia kohtauspaikkoja, mutta loppujen lopuksi nekin onnistuivat muodostamaan muistettavan kokonaisuuden. Uskoisin, että toisella lukukerralla saisin kirjasta enemmän irti samoin kuin jos olisin lukenut jo kirjailijan muita teoksia.

Rincewind on surkea velho, jonka pään on vallannut yksi kahdeksasta Suurloitsusta. Sen takia hän ei pysty muistamaan eikä opettelemaan mitään muita loitsuja, joten hän on melko kummallinen tapaus velhoksi. On huvittavaa lukea Rincewindin muistutuksista itselleen sekä lukijalle siitä, että hän kyllä on velho, vaikkei osaakaan taikoa, ja että Kuolema tulee häntä itse hakemaan, kun sen aika on. Kuolema näyttäytyy kirjassa useita kertoja erityisesti päävelhon seurassa yrittäen saada tätä mukaansa.

Tuossa velhossa (Rincewindissä) oli jotain, joka ärsytti Häntä (Kuolemaa) suunnattomasti. Ensinnäkin hän ei pitänyt kiinni sovituista tapaamisista.

Kakskukka on suloisen tietämätön turisti, joka on kiinnostunut kaikesta ja kuvittelee kaiken vaarallisen tapahtuvan kuin jossain toisessa todellisuudessa, josta käsin mikään ei voi vahingoittaa häntä itseään. Pieni mies käyttäytyy ulkomaalaisen tavoin huolehtien kovasti Matkatavarastaan, tuhannella jalalla kipittävästä matka-arkusta, ja jaellen rahojaan avokätisesti ympäriinsä.

"Ottaisitko jotain syötävää?" Kakskukka kysyi. Hän alkoi tonkia nyyttiä, jonka oli sitonut kiinni reelinkiin pitääkseen sen kuivana.

"Etkö sinä tajua?" Rincewind ärisi. "Jumalat auttakoon, mutta me menemme kohta Laidan yli!"

"Voimmeko tehdä asialle jotain?"

"Emme!"

"Sitten en näe mitään syytä antaa valtaa pakokauhulle", Kakskukka sanoi tyynesti.

Ymmärrän kyllä, miksi Pratchett on noussut Iso-Britannian yhdeksi myydyimmistä kirjailijoista. Hänellä on voimakas tyyli ja hän käyttää sarkasmia ja ironiaa sujuvasti. Olen kiinnostunut tietämään, pitäisinkö muista kirjoista. Tämän kirjan kanssa en osaa sanoa muuta kuin että "se oli ihan hyvä". Kirjalle on jatko-osa ja uskon, että etsin sen vielä käsiini.